Pages


Donna-housut

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Tilasin viime viikolla Saksasta, Farbenmixiltä uudet housukaavat Donna ja Donna Frau. Kyseessä on rennot legginssit pienellä twistillä. Tänään sain ensimmäiset valmiiksi ja tykkään todella paljon. Vaikka näiden tekeminen vie paljon enemmän aikaa kuin ns perusleggareiden, vaivannäkö kannattaa. Näissä on sitä ilmettä ja kangasvalinnoilla pystyy vaikuttamaan ilmeeseen todella paljon.

Valitettavasti kuvat on nyt pimeässä kännykällä otettuja, mutta teen näitä varmasti enemmän ja keväämmällä on jo valoisampaa taas, niin enköhän saa tarkempia kuvia jatkossa.

Tuskin maltan odottaa, että pääsen tekemään itselleni vastaavanlaiset.



Tunika

maanantai 23. helmikuuta 2015

Muuttolintuja odotellessa valmistaudutaan kevääseen ja kesään ompelemalla uusia vaatteita. Tämä ihana joustocollage on kuin kesäjätski parhaimmillaan; mansikkaa, suklaata ja minttua ☺. Leena Renko on taas suunnitellut kauniin kankaan.

Pitkästä aikaa ompelinkin tytöille ja halusin kokeilla uutta kaavaa. Valitsin Ottobre designin lehdestä 6/2014 Climbing flower tunikan.
Tykkään etutaskuista ja "pudonneesta" hartialinjasta.